12.9.2016

Rakennesuunnittelua, Kontion ongelmia, kilpailutusta ja aikataulupäivityksiä


Edellisestä kirjoituksesta onkin vierähtänyt jo pieni hetkinen, joten on varmasti aika päivittää blogia. Tällä välillä ei mitään hirvittävän kauhistuttavaa ole tapahtunut, mutta alla pieni listaus tapahtumista.

1. Rakennesuunnittelua ja Kontion suunnitteluongelmat

Kontion valinnan jälkeen hirsitoimittajaksi seurasi tietysti sopimusvaihe. Kontion sopimuksessa ei ollut mitään erikoista, mutta tilausvahvistuksessa kesti oma aikansa. Ei kuitenkaan niin pitkään kuin ensimmäisissä tarkistussarjoissa, joiden kanssa kävi vielä sillä tavalla, että sopimusvaiheessa antamamme kattava lista arkkitehtikuviin tehtävistä muutoksista oli jäänyt Kontiolta täysin huomiotta. Näin ollen ensimmäinen kierros tarkitussarjousta tuli täysin turhaan. Onneksi korjaus saapui kuitenkin jo muutaman päivän päästä.

Toisiin tarkitussarjoihin saimme tehtyä kommentit melko nopeasti. Alun perin pyytämistä muutoksista osa oli jäänyt näihin toisiin, eli ensimmäisiin "järkeviin" tarkistussarjoihin tekemättä - tällaisia oli esimerkiksi moduulijako kellarin osalta. Moduulijako tarkoittaa siis sitä, että sienien mitat, ikkunoiden ja ovien paikat katsotaan siten, että ne saadaan istumaan standardimittaisiin harkkoihin ilman kikkailua (leikkelemistä).

Kolmansiin tarkitussarjassa noin puolet kirjoittamistamme kommenteista oli huomioitu - ja osa selvästi unohdettu muuttaa. Suunnittelijalta oli mennyt sekaisin mm. parveke ja terassi, jolloin muutoksia oli tehty vääriin paikkoihin. Löytyipä sarjasta jopa ikkuna, joka oli piirretty kellarissa seinään, jonka toisella puolella on soraa. Ihan mielenkiintoinen koristeellinen näkökulma ;). Nyt suurin osa ikkunoista oli kuitenkin löytänyt paikkansa harkkojakoon.

Tällä hetkellä odottelemme muutamaa muuta ao. asiaa ennen kuin kolmansiin sarjoihin lähtee kommentit. Nyt ei enää kiire ole, sillä prosessi on venynyt sen verran, ettei tälle syksylle suunniteltu rakennusaikataulu toteudu. Sinänsä tässäkin suunnittelussa tapahtuneet aikatauluvirheet ovat inhimillisiä, eikä niistä voi ketään tuomita. Sen sijaan harmistusta on aiheuttanut Kontion asenne - huomautukset tarkistussarjojen alkeellisista suunnitteluvirheistä sekä samojen asioiden useaan kertaan huomauttelusta on kuitattu lähinnä syyllistämällä asiakasta ja olankohauttelulla, "sattuuhan näitä".  Toivottavasti jatkossa tahti paranee ja yhteinen sävel löytyy paremmin. Nyt sen suhteen ei ole enää kovin kiirettä, joten jospa rauhallisempi etenemistahtu sopisi toimittajallemme parimmin.


2. Rakennuslupaprosessin kesto ja aikataulun viivästymisen sinetöinti

Tampereen rakennuslupien läpimenoajat ovat olleet viimeaikoina kasvussa. Keväällä tonttia hakiessamme puhuttiin parin kuukauden läpimenosta. Kesällä arvio muuttui kolmeen kuukauteen ja myöhemmi tänä vuonna sisään laitettaville luville prosessi voi kestää jopa 4 kuukautta.

Meidän kohdallamme tämä tarkoittaa sitä, että koska emme saaneet suunnitteluvaiheesta tuloksia odotetulla aikataululla, ei meillä ole enää edellytyksiä keretä aloittamaan projektia tämän vuoden puolella. Maatöiden osalta aloitusajankohtaa voi vielä säätää, mutta kellarin valut jäävät jokatapauksessa keväälle, kun lumi ja pakkaset on sulateltu auringon tieltä.

Kaupungin lupaprosessin pitkittyminen ei aiheuta meissä kovin suuria tunteita. Kaupungilla on - ja pitääkin olla - järkevästi mitoitetut resurssit lupaprosessointiin. Järkevästi mitoitettu ei tarkoita mitoitusta suurimpiin huippuihin, joten on luonnollistakin, että ajat venyvät kuin jonkin alueen lupakäsittelijöille tulee paljon lupia käsiteltäväksi.


3. Kilpailutusta: Ikkunat, takka, keittiö, kodinhoitohuone ja LVIS

Talon suunnittelun ja tarkastussarjojen ollessa työpöydällä meillä on ollut aikaa keskittyä kilpailutuksiin. Meillä alkaa olla hyvät tarjoukset pöydällä ikkunoista, takasta, keittiöstä sekä kodinhoitohuoneista. Kontion kautta otettuna sekä takka että ikkunat vaikuttivat kalliilta - ja kilpailutuksen myötä selvisikin, että molemmat on mahdollista saada selvästi edullisemmin suoraan toimittajilta ostettuina. Lopullisia päätöksiä näistä ei ole vielä tehty - prosessit ovat viimeisiä tarkennuksia vaille maalissa.

Vastaavasti keittiön ja kodinhoitohuoneen osalta olemme saaneet hyviä suunnitelmia ja pari on vielä tulematta. Näiden osalta kuitenkin prosessiin tulee vahvasti mukaan seuraavan kohdan sisustussuunnittelija, jonka tunsimme tarvitsevamme tueksemme. Keittiöprosessissa mukana on tällä hetkellä mm. Petra, Domus, Keittiömaailma ja HTH. Näistä meille on muovautunut jo kuva suosikeista, mutta katsotaanpa prosessit kärsivällisesti loppuun saakka. Näitä valinnoista on varmasti tulossa sitten omia päivityksiä.

LVIS suunnittelun osalta meillä on jo henkiset valinnat tehtynä. Varsinaisen sopimuksen osalta odottelemme Tarkistussarjojen hyväksymistä. Tämän jälkeen teemme LVIS sopimuksen/sopimukset ja sekin suunnittelu voi alkaa.


4. Sisustussuunnittelu - Tarve ja valinta

Kahden insinöörin matkasta laattoja ja muita sisustuksellisia elementtejä tarjoavaan kauppaan voisi kirjoittaa kirjan. Nimittäin vitsikirjan. Noin puolentunnin seikkailun jälkeen kuului kaksi huokaisua, pitkä katse silmiin ja lähes yhtäaikainen toteamus "ei helvetti". Kuinka montaa erilaista parkettia, korkkia, laminaattia, kylpyhuonelaattaa, maalia tai välitilalaattaa voikaan olla olemassa? Oletko ikinä yrittänyt kertoa auki kuinka monta yhdistelmää niistä saa, riittääköhän biljoona? Tätä yhtälöä ei ratkaise Excel, joten apua oli saatava. Nyt meitä auttamaan on saatu Sisustussuunnittelija Marika Piekkala. Tästä valinnasta tarkemmin seuraavassa kirjoituksessa.


5. Rautalepänkadun Workshop

Tampereen kaupunki järjesti kaikille samaan aikaan tontin saaneille workshop tilaisuuden, jossa esittäydyttiin kaikille saman kadun asukkaille ja jakaannuttiin pienempiin naapurustoryhmiin keskustelemaan tarkemmin suunnitelmista. Onneksemme kadun muut tulevat asukit vaikuttavat olevan aivan huippua porukkaa ;) - yhteinen sävel löytyy varmasti! Jo ennen tuota tilaisuutta koko kadun rakentajille oli perustettu Facebook ryhmä, jossa oli tiedot koko Isokuusen alueen rakentajaryhmistä. Tämä varmistaa sen, että tieto saman alueen rakentajien kesken liikkuu tarvittaessa hyvinkin nopeasti. Workshopin tuloksena myös meidän lähinaapurit perustivat Whatsupryhmän, jossa tieto kadun tapahtumista leviää entistäkin nopeammin.

Workshop päivässä olivat esittäytymässä myös Vuoreksen alueen kaupunkiarkkitehdit sekä laatu- ja lupavalvonnasta vastaavat henkilöt. Nämä kävivät jokaisessa naapurustoryhmässä juttelemssa. Keskustelut sujuivat hyvin ja läpikäydyksi tuli paljon asiaa sopivasti pilke silmäkulmassa. Asennetta Vuoreksen rakentamiseen ja rakentajiin ei voi kuin kehua!


6. Vuoreksen laaturyhmän hyväksyntä ja asemapiirros

Vain muutama päivä workshopin jälkeen saimme myös tiedon siitä, että suunnitelmillemme näytettiin Vuoreksen laaturyhmässä vihreää valoa. Tämä tarkoittaa sitä, että suunnitelmien osalta tarvitsemme vain naapurikuulemiset ja sen jälkeen näiden osalta pääsemme aloittamaan lupaprosessin. Alla näyte asemapiirroksestamme,



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti